Työnjohtaja Turkuun
Haemme aloitteellista ja yhteistyökykyistä Työnjohtajaa Omaperusteisiin kerrostaloprojekteihimme Turun Kirstinpuistoon. Rakennamme paraikaa asumisoikeuskoteja Kirstinpuistossa ja olemme suunnitelleet uusia aloituksia loppuvuodelle. Sinun roolisi Toimit osana työmaatiimiä tiiviissä yhteistyössä työmaapäällikön ja työmaainsinöörin kanssa ja olet tärkeässä roolissa varmistamassa, että asiakkaalle rakennetaan virheetön koti. Työnjohtajana tehtäviisi kuuluu mm. työmaatoteutuksen ennakkosuunnittelu ja valmistelu, työvaiheiden toteutuksen yhteensovituksen johtaminen sekä omien työvaiheiden aikataulun ja kustannusten hallinta. Työturvallisuuden huomioiminen on meille erittäin tärkeä asia ja tekemisemme keskiössä. Odotamme Odotamme sinulta soveltuvaa rakennusalan koulutusta, esimerkiksi rakennusmestari tai rakennusinsinööri. Odotamme työnjohtajiltamme kykyä johtaa ja organisoida rakennustyömaan eri vaiheita työmaan alusta loppuun sekä sitoutumista turvalliseen ja laadukkaaseen rakentamiseen. Tehtävässä onnistuminen edellyttää vahvaa aikataulunhallintaa, ennakkosuunnittelua ja määrätietoista töiden edistämistä. Järjestelmällinen työskentelyote sekä hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ovat myös edellytys sujuvaan työskentelyyn yhteistyökumppaneiden ja sisäisten asiantuntijoiden kanssa. Kokemus uudiskerrostalotyömailta ja tahtiaikataulun toteutuksesta katsotaan eduksi. Tarjoamme Tarjoamme sinulle kilpailukykyiset työsuhde-edut, mm. laajat työterveyshuollon palvelut, kattavan vakuutuspaketin sekä lounas-, kulttuuri- ja liikuntaedut. Työyhteisömme on välitön, ja Bonavalla jokaista arvostetaan juuri omana itsenään. Meillä pääset tutustumaan tulevaan tiimiisi ja kohteeseen haastatteluiden yhteydessä. Bonavalla on Hyvän mielen työpaikka® -merkki. Join Our Journey Tehtävässäsi pääset vaikuttamaan hyvään rakentamisen tapaan ja olet tärkeässä roolissa rakentamassa virheettömiä, laadukkaita ja aikataulussa valmistuvia koteja. Toteutamme maanhankintaa ja suunnittelunohjausta sisäisesti omalla organisaatiollamme. Näin voimme vaikuttaa kohteidemme lähtötietoihin ja hyödyntää työmailtamme kerättyjä kokemuksia. Tervetuloa mukaan innostavaan, rentoon ja välittävään työyhteisöömme. Hae tehtävää lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen alla olevan linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 13.9.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa työpäällikkö Henri Finnholm, puh. 050 390 3681 (arkisin klo 9-16).
Findigo hittar jobben och fyller i ansökan. Du klickar Skicka.
Visa jobbet och ansökUrsprunglig annons: emp.jobylon.com